Siksi jokaisessa päivässä on mahdollisuus pienelle löytöretkelle, meille kaikille.

Aina en kuitenkaan ole näin ajatellut. Luontosuhteeni tulee lapsuuden metsäretkiltä ja kaupunkiin omilleen muutettuani pala luontoa jäi sisimpääni. Sille ei kuitenkaan ollut samanlaista käyttöä kuin lapsena maaseudulla. Kuljin metsässä lenkillä ja nautin sen tuomasta rauhasta, mutta en katsonut luontoa kunnolla.

Vasta oman ajan tarpeen ja valokuvaamisen löydettyäni kamera muistutti, miten käyttää tuota taitoa arkipäiväisen luonnon äärellä ja nähdä kauneus yksityiskohdissa. Luonnon kauneus päätyi takaisin elämääni samalla, kun pysähdyin aistimaan ja nauttimaan läsnäolon hetkistä luonnossa.

Kiinnostuin yli vuosikymmen sitten ihmisen sisäisestä maailmasta, ajatuksista, tunteista ja siitä, miten lapsuudessa opitut uskomukset vaikuttavat meidän elämäämme aikuisenakin.

Jo tuolloin halusin nähdä selkeämmin omien ajatusteni ja toimintatapojeni taustat, purkaa ehdollistumia ja jakaa sitä eteenpäin. Kouluttauduin sisäisen hyvinvoinnin ohjaajaksi.

Tämä kiinnostus on ohjannut matkaani eteenpäin ja valokuvauksen löydettyäni se löysi paikkansa kuvissani. Valokuvaus punoutui voimavaraksi, palautumisen keinoksi ja mahdollisuudeksi peilata ja ilmaista itseäni kameran avulla.

Viime vuosikymmenen lopussa olin etsimässä uutta suuntaa ja päädyin aloittamaan valokuvauksen opinnot. Ne toivat minulle teknistä osaamista, mutta eivät loksauttaneet kaikkea kohdilleen. Ihmisten kuvaaminen herätti mielenkiinnon valokuvan voimauttavaan ja ihmisenä kasvamisen mahdollisuuteen, kun taas valokuvataiteen vuosi auttoi katsomaan pintaa syvemmälle. Silti jäin kysymään: ”mitä kuvani kertovat?”

Perhe-elämän keskellä oman tilan tarpeeni heijastui kuvaamiseen; niistä tuli rentoutumis- ja palautumishetkiä luonnossa. Kamera antoi luvan vain olla, haahuilla ja hidastaa ympärille katsomista. En tarvinnut lopputulosta, kunhan lähdin katsomaan ”mitä löytyy”. Tämä palautti minut takaisin ympäristön ja luonnon aistimiseen ja havainnointiin, auttoi löytämään läsnäolon noiden vuosien aikana.

Annoin pikkusormeni ICM- eli intentional camera movement-tekniikalle. Se vei minut mukanani ainaisella löytämisen ja yllättymisen mahdollisuuksilla - pystyin luomaan jotain sellaista, mitä en ollut edes osannut kuvitella. Muotojen, värien ja pintojen seasta löysin tunnelman ja tilan niin tunteille kuin mielikuvitukselle. Olin löytänyt aikuisten hiekkalaatikon!

Vähitellen luonnon havainnointi ja valokuvaaminen toivat hetkiä löytää pieniä seikkailuja ja elämyksiä jokapäiväisestä arjesta. Takapihat, ojanpenkan heinät, kadunvarren puut ja vesilammikot alkoivat näyttäytyä ihmeellisenä ja taianomaisena – ihan kuten lapsena!

Ajan kuluessa kuvien merkityksen kaipuuni palasi. Halusin muodostaa yksittäisten kuvien sijaan kokonaisuuksia. En kuitenkaan tiennyt, mistä lähteä liikkeelle. Kun löysin itseni vuoden pituisesta mentorointiryhmästä, alkoi matkani sanojen ja merkitysten parissa.

Läsnäoleva ja ympäristöä havainnoiva kuvaustapani toi omien ajatusten tiedostamiselle tilaa ja mahdollisti löytämään yhteyksiä kuvien ja sisäisen maailmani välillä. Löysin takaisin ihmiselämän rosoisuuden ja alitajunnan pariin.

Ryhmän tuki ja kannustus sekä mentorin lempeä tapa viedä meitä eteenpäin antoi enemmän, kuin olisin osannut kuvitella.

Vuoden aikana saatu rohkaiseva palaute auttoi huomaamaan, miten oma näkemykseni vahvistui samalla, kun yhteys sisäiseen maailmaani kasvoi. Työskentelystäni tuli helpompaa ja kevyempää. Aloin suhtautua keskeneräisyyteen lempeämmin sekä vähitellen ymmärtämään sen, että jokainen päivä vie omaa matkaani hitusen eteenpäin, vaikka aina en tietäisikään, minne olen menossa.

Osuuskunta Nostates
Y-tunnus 3497612-4

jaana (at) jaanakotoneva.fi
0400 982873

Seinäjoki